HANKE-ESITYS
Aluetaso
Laajakaistaverkot. Tämän tutkimuksen valossa laaja-kaistaverkot ovat välttämättömiä, jotta maaseutualueet voivat liittyä osaksi kasvuklustereita. Keskeinen syy on siinä, että liittymistapa (kasvuklustereihin) on keskeisesti juuri verkkopalveluiden ja tietotekniikkaa hyödyntävien palvelukeskusten kehittäminen, jotka pohjautuvat keskeisimpiin maaseudun muutostrendeihin eli toimintojen verkottumiseen, tietoteknologian kehittymiseen ja verkkopalvelujen kehittymiseen. Kunnissa ja kuntaryppäissä sekä maakunnissa tulee selvittää millaiset kapasiteettitarpeet nyt ja tulevaisuudessa on laajakaistaverkolle. Tiettyihin työssäkäyntietäisyyden pisteisiin, esimerkiksi kuntakeskuksiin, tulisi pystyä luomaan riittävän tehokkaat laajakaistayhteydet, jotta verkkopalveluiden- ja palvelukeskusten kehittäminen olisi mahdollista.
Osapuolina hankkeissa voisivat olla kunnat, maakunnat, nykyiset käyttäjät ja asiantuntijat sekä mahdolliset tulevat käyttäjä hyödyntäen esimerkiksi best practice –alueiden kokemuksia sekä EU-ohjelmat sekä valtakunnallisesti koordinaatiosta vastaavat kuten liikenne- ja viestintäministeriö ja sisäasiainministeriö.
Lähde
Myllylä, Yrjö & Linturi, Hannu (2004). Maaseudun tulevaisuuden kasvuklusterit. 114 s. Oy Aluekehitys RD, RD Delfoi -sarja / Maa- ja metsätalousministeriö / Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä YTR. <http://aluekehitys.internetix.fi/fi/tiedostot/matukaloprap290305.pdf>
Ks. myös
Maaseudun tulevaisuuden kasvuklusterit -blogiartikkeli
Myllylä, Yrjö & Kai Karsma (2005). Maaseudun tulevaisuus ja klusterit – Arviointia Delfoi-menetelmällä. 64 s. Kauppa- ja teollisuusministeriö, Rahoitetut tutkimukset 10/2005. <http://ktm.elinar.fi/ktm_jur/ktmjur.nsf/12b74ae4d1122aadc22565fa003211a6/7db3284fd6ff7044c225707d0040c9d0/$FILE/ratu10elo_2005_netti.pdf>
Myllylä, Yrjö (2001). Yhteistyömahdollisuudet kaupunkiseutujen klusterikehittämisessä. 86 s. Kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimuksia ja raportteja 22/2001. <http://julkaisurekisteri.ktm.fi/ktm_jur/ktmjur.nsf/All/3BA13D5049533F7AC2256ACA0027394B>
Myllylä, Yrjö & Mika Perttunen (2011). Koillis-Suomen elinkeinostrategia 2011-2015. 121 s. Koillis-Suomen kehittämiskeskus Naturpolis Oy / Koheesio- ja kilpailukykyohjelma KOKO. <http://www.naturpolis.fi/dynamic/Nettiversio_Koillis-Suomen_elinkeinostrat.pdf> (EU:n parhaimman alueellisen ennakointikäytännön elementtejä vahvasti hyödyntänyt sovellus)
Lehtinen, Pirkko & Myllylä, Yrjö & Suikkanen, Asko (2001): Osaaminen, Koulutus ja Ennakointi – Kemi-Tornio 2010. 192 s. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja A. Raportteja ja tutkimuksia. Kemi 2001. <http://aluekehitys.internetix.fi/fi/sisalto/03_tuotteet/kt2010yvtietoisku> (EU:n parhaimman alueellisen ennakointikäytännön elementtejä vahvasti hyödyntänyt sovellus)
Myllylä, Yrjö (2003). Palvelu- ja ihmissuhdetaitoinen Helsinki 2015. ESR-koulutustarpeiden ennakointi-projekti. 68 s. Helsingin kaupungin opetusvirasto, ammatti- ja aikuiskoulutuslinja. <http://aluekehitys.internetix.fi/fi/sisalto/05_julkaisut/hki2015>