RD Aluekehitys Oy on Otavan Opiston Osuuskunnan perustajajäsen. Osuuskunnan kautta ajan viimeisimmällä hermolla olevat uudet oppimisympäristöt ovat käytettävissä RD Aluekehityksen hankkeissa. Jäsenyys tukee myös osuuskunnan jäsenten yhteistyötä. ”Osuuskunta-klusterissa” on sekä vertikaalisia – toimijoiden yhteistyötä tukevia – että horisontaalisia – toisilta oppimista ja innovointia korostavia piirteitä. Työvälineet, kuten tietoympäristöt, esimerkiksi http://www.edelphi.fi ohjelmisto, on vertikaaliseen yhteistyöhön liittyvää. Lisäksi RD Aluekehitys saa henkilö- ja toteutusresursseja hankkeisiin osuuskunnan jäsenyritysten kautta. Yhteiset kehittämissessiot ja seminaarit osin samanlaisten asioiden kanssa painiskelevien kanssa kuuluvat horisontaalisen klusteroitumisen piiriin ja tukevat uuden oppimista ja innovointia.
Otavan Opiston Osuuskuunta (ks. uudistetut sivut http://www.ooosuuskunta.fi/)
Aikuis- ja yhteisökoulutus Oy
Effe ry – kasvatuksen vapauden eurooppalainen foorumi
HYVA, Hyvinvointivaltion vaalijat ry
Osuustoiminnan Kehittäjät – Coop Finland ry
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry