Murmanskin satamainvestointeihin osallistuminen

HANKEAIHIO (Uusi avaus, Nopea vaikutus)

III Inno + Suomi + Logistiikka – ratkaisut

Kustannuksia säästävät innovatiiviset järjestelmät ja teknologiat luonnonvarojen hyödyntämiseen – laivat, lastinkäsittelylaitteet, offshore-teknologia,  erikoisteräkset…

Murmanskin satamainvestointeihin osallistuminen (51).

Murmanskin satama on Luoteis-Venäjälle ja koko Venäjälle tärkeä portti kansainväliseen kauppaan. Maailman suurimman mannermaisen valtion alueella on vain kaksi pistettä tai aluetta, joihin suuret valtamerialukset voivat tulla ja jotka ovat sulana ympäri vuoden. Toinen on Tyynen valtameren puolella (etenkin Vladivostok) ja toinen Murmanskin alue, nykyisin etenkin Murmanskin satama (tulevaisuuden option muodostaa mm. Liinahamarin satama Petsamossa). On hyvin ilmeistä, että Venäjän logistiikassa Murmanskin alueen merkitys kasvaa, mikä edellyttää merkittäviä satamainvestointeja lähivuosikymmeninä (ks. esim. Myllylä 2008). Murmanskin satamainvestoinnit ovat myös tällä hetkellä ajankohtaisia. Onkin arvioitava, millaisia mahdollisuuksia suomalaisilla olisi osallistua Murmanskin alueen satamainvestointeihin ja miten hanketta voisi käyttää ponnahduslautana muihin Luoteis-Venäjän satamahankkeisiin. Esimerkiksi Stokmanin kaasukenttäinvestoinnit vaativat omat satama- ja terminaaliratkaisut tämän hetkisen suunnitelman mukaan Murmanskista vajaa 100 km Koilliseen tulevaan Teriberkaan. Konttiliikenteen kehitys voi tarjota pitkällä aikavälillä myös  mahdollisuuksia: maailmalla yleensä suuret jättimäiset konttikuljetusalukset purkavat lastinsa valtamerisatamaan, josta jakelu suoritetaan pitkälti rautateitse. Venäjän osalta Itämeri on muodostanut yhden ylimääräisen portaan logistisessa järjestelmässä ja tämän vuoksi onkin kysyttävä, että onko mahdollista, että Murmanskin suunnasta voisi kehittyä jatkossa merkittävämpikin Venäjän konttiliikenteen solmukohta.

 


Lähde:

Myllylä, Yrjö (2010). Arktinen ja Itämeren kasvualue Suomen intressien polttopisteessä. 92 s. Työ- ja elinkeinominsteriö, alueiden kehittäminen, 43/2010.

<http://www.tem.fi/files/27375/TEM_43_2010_netti.pdf>

Seuranta ja implementointi:

Myllylä, Yrjö (2013). Arktisen meriteknologian ennakointi – Uudenmaan pk-yritysten näkökulmasta. 141 s. Uudenmaan ELY-keskuksen julkaisuja 13/2013. <http://amtuusimaa.net/2013/06/01/arktisen-meriteknologian-ennakointi-loppuraportti/>

Ks. blogiartikkeleista mm. seuraavat:

1. Murmanskin alue – kehityksen solmu vai hiipuva takamaa?

2. “The Development of Murmansk Region in the light of three scenarios”

3. Case: “Pohjois-Euroopan uudet kuljetusmarkkinat – Perämeren satamat osana Luoteis-Venäjän yhteysverkkoa” (tekemisen konkreettinen projektialoite Suomeen)

4. Arctic Logistics -konferenssi Murmanskissa, kaivosvierailu Kirovskissa ja muita huippuhetkiä 7.-11.4.2013 Murmanskin alueella

5. HS Vieraskynä 31.5.2007: Venäjä pyrkii hallitsemaan itse tuotteidensa kuljetusreittejä

6. Talouskriisin ratkaisu on maantieteessä, merellisyydessä ja luonnonvaroissa, ks. linkki HS Vieraskynään ”Kultasuoni on lähempänä kuin uskoisi” 11.8.2012

7. Pohjolan energiamarkkinoiden toimivuus tarvitsee toimivan sähkönsiirtoverkon

8. Koillisväylä ja Pohjoinen ulottuvuus – koulutusmateriaalia ja artikkeleita

9. Pohjoinen ulottuvuus – Suomen merkittävin taloushaaste ja mahdollisuus 2010-luvulla, 3.11.2011 seminaariohjelma Vuosaaren satamassa

10. Barentsnova 23.5.2013 – ”Tyukavin: Murmansk transport hub is alive”

Advertisement
Kategoria(t): 02 YRITTÄJYYS, YRITYKSET, KLUSTERIT, 03 YRITYSPALVELUKESKUKSET, 05 HALLINTO, VIRKAMIEHET, 06 POLITIIKKA, POLIITIKOT, 07 Valtakunnan taso, 08 Etelä-Suomi, 09 Länsi-Suomi, 10 Pohjois-Suomi, 11 Itä-Suomi, 12 Maakunnat-/ELYt-/Kuntayhtymät, 15 Kaupunkiseudut, 18 Yritykset ja toimialat, AVAINKÄSITTEET JA TIETOISKUT, INNOVAATIOYMPÄRISTÖT, KANSAINVÄLISET HANKKEET, KÄYTÄVÄKEHITTÄMINEN JA KORRIDORIT, KOULUTUS, VISIOT JA TOIMENPITEET Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.