2.9    Monipaikkaisuus- ja palvelukeskusajattelu

Paneelin mukaan

• Palvelukeskuksista voisi muodostua työllistämisen näkökulmasta maaseutualueille tärkein uusi toiminnan muoto
• Palvelukeskusten sisältönä toimivimmat ideat olisivat tilausten hallinta, myynti- ja markkinointi, tiedotus- ja neuvonta sekä häiriöiden hoito- ja help desk-toiminta. Sisältönä korostuvat lisäksi asiantuntijapalvelut ja jossain määrin lähialueen mikropalvelut sekä hoiva- ja hoivapalvelutyöt (esimerkiksi terveydenhoidon puhelinneuvonta).
• Palvelukeskusympäristöt tulisi rakentaa ennen muuta seudullisten yrityspalvelupisteiden yhteyteen. Jonkun verran mainintoja saavat myös ”kyläverkkojen yhteyteen” ja ”maaseudun toimintaryhmien yhteyteen”.
• Kriittisenä palvelukeskuskonseptin käynnistymisen ja kehittymisen tekijänä on ennen muuta markkinatieto keskusten ja organisaatioiden tarpeista ja toiseksi johtamistaidon ja organisatorisen kapasiteetin puute. Myös koulutettavan väestöpotentiaalin puuttuminen / kunnan koko koettiin jossain määrin ongelmaksi sekä kunnallisen elinkeino-ohjelman puuttuminen tai sen jälkeenjääneisyys.

Monipaikkaisuuden teema päätettiin nostaa omaksi teemakseen paneelin 1. kierroksen tulosten perusteella. Tässä osiossa pohditaan muutamia monipaikkaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Monipaikkaisuudella tarkoitetaan tässä sitä, että jokin ihmisen, yrityksen tai muun ”organisaatiotason” toiminta tapahtuu yhden paikkakunnan sijaan usealla paikkakunnalla. Toiminnan kannalta monipaikkaisuus tuottaa määrättyjä etuja, kuten virkistystä, tuottavuuden nousua, työvoiman saantia jne. Olemassa olevia esimerkkejä monipaikkaisista toiminnoista ovat muun muassa

–         asuminen (kakkosasunto tai kesämökki maaseudulla ja toinen asunto kaupungissa)

–         yrityksistä esimerkiksi Sonera toimii monipaikkaisesti ja hoitaa tiettyjä konsernitason osatehtäviä muun muassa Kuusamossa ja muilla tutkimuksen luokittelun mukaisilla

–         maaseutualueilla julkiset organisaatiot voivat sijoittaa esimerkiksi puhelinpalvelukeskuksiaan eri paikkakunnille, samoin atk-tukitoimintoja.

Monipaikkaisuudelle voi kuitenkin olla erilaisia esteitä. Ensinnäkään tarkkaa kuvaa kaikista monipaikkaisesti toimivista toiminnoista ei ole muun muassa tilastointitavoista johtuen. Monet hallinnolliset ja lainsäädännölliset esteet saattavat estää monipaikkaisuuden esimerkiksi lasten koulunkäyntiä kesäpaikkakunnilla.

Monipaikkaisuuden tarkempi mahdollisuuksien tutkiminen on oma tutkimusteemansa. Tässä tarkastellaan yhtä siihen liittyvää, ehkä vasta hahmottumassa olevaa uutta toimintamallia, joka kuitenkin saattaa tarjota monipuolisia uusia toimintamahdollisuuksia maaseutualueilla. Kutsuttakoot tätä mallia tässä palvelukeskusajatteluksi. Tässä keskeistä on, että uuden ajan tietotekniikkaa hyödyntäen ja ammattitaitoista työvoimaa kouluttaen luoda palvelukonsepteja, joissa tietyt organisaatioiden tehtävät hoidetaan totutusta poiketen toiselta paikkakunnalta. Ajankohtaisena esimerkkinä on esimerkiksi terveydenhoidon puhelinneuvonta, joka voisi olla yksi keino vastata muun muassa maaliskuussa 2005 voimaan astuvaan hoitotakuujärjestelmään.

Paneelin 1. kierrokseen viitaten tällaisessa ajattelutavassa on ”rajattomat sovellusmahdollisuudet”. Muun muassa megatrendianalyysi tukee tätä ajattelua. Siinä paneelin mukaan korostuu vaikuttavimpina toimintojen verkottuminen, tietoteknologian kehitys sekä verkkopalvelujen kasvu. Tämän jälkeen tulevat väestön ja työvoiman ikääntyminen sekä ihmisten tarpeiden muuttuminen.) Seuraavassa on lueteltu muutamia paneelin esille nostamia ideoita tällaisesta palvelukeskuksesta hoidettavaksi.

Palvelukeskusten sisällölliset painopisteet

Delfoi-paneeli ideoi 1. haastattelukierroksella palvelukeskuskonseptin sisältöjä (kuvio 34). Paneelin 2. haastattelukierrosta varten ehdotukset listattiin ja pyydettiin panelisteja arvioimaan ideoidusta vaihtoehdoista toimivimmat. Delfoi-paneelin mukaan toimivimman palvelukeskusten sisältöideat ovat tilausten hallinta, myynti- ja markkinointi, tiedotus- ja neuvonta, häiriöiden hoito- ja help desk –toiminta sekä asiantuntijapalvelut.

1 = myynti ja markkinointi, 2 = tilausten hallinta, 3 = häiriöiden hoito ja help desk toiminta, 4 = reittiopastus, 5 = tiedotus ja neuvonta, 6 = asiakaskontaktit, 7 = asiantuntijapalvelut, 8 = kiinteistönhoito, 9 = lähialueen mikropalvelut, 10 = hoito- ja hoivapalvelutyöt (esimerkiksi terveydenhoidon puhelinneuvonta), 11 = tutkimusten kenttätyöt (haastattelut), 12 = Muu.

Kuvio 34. Panelisteja pyydettiin valitsemaan ”4 toimivinta ja työllisyyden kannalta tärkeintä ”palvelukeskus” -toimintamuotoa, jotka voitaisiin hoitaa edustamassasi klusterissa erityisesti maaseutualueilta käsin”. Luvut mainintojen määriä / % kaikista vastauksista. Delfoi-paneeli, 2. haastattelukierros.

Varteenotettavana ideana ja mahdollisuutena esille tuotiin em. lisäksi hyvin konkreettinen sisältöidea: ”Meillä on hajautettu tiemestariverkosto. Tiedotus- ja neuvontapalvelut hoidettaneen tulevaisuudessa yhdestä paikasta koko maahan . Paikan ei tarvitse olla suuressa keskuksessa. Voisihan se tietysti olla hajautettuakin (koteihin) mutta ei taida työllistää koko maassakaan kovin mittavaa joukkoa.

Edellä mainittujen lisäksi 2. kierroksella tuotiin uusina painotuksina muun muassa etäläsnäolopalvelut. Ideaa ei tarkemmin määritelty, mutta ”arjen kokemuksen tasolla”  sovellusmahdollisuuksia voisi löytyä lasten hoitoon ja muuhun vastaavaan liittyen. Voisiko esimerkiksi koululaisten iltapäivätoimintaa ohjata etänä vanhempien poissaollessa?  Etäläsnäolo-teeman lisäksi tuotiin esille koneiden ja laitteiden  etäohjausteema. Esimerkkinä mainittiin muun muassa siivous- tai palvelurobotin ohjaaminen internetin kautta. Hyvinkin merkittävänä nykyisen toiminnan laajuuden perusteella tuotiin esille tekninen suunnittelu ja tutkimustoiminta. Missä määrin esimerkiksi maaseudun palvelukeskukset voisivat ottaa tehtäväksi yliopistojen ja tutkimuslaitosten haastattelu- ja muut laajat tiedonhankintaoperaatiot?

Perustelu- ja kommenttiosuudessa todettiin muun muassa, ettähämmästyttävän suuri osa työstä voidaan hoitaa muulta kuin kiinteältä yrityksen sijaintipaikalta. Optimistisimman käsityksen mukaan lähes kaikkia voidaan hoitaa maaseudulta. Hyvät tietoliikenneyhteydet tarjoavat hyvät mahdollisuudet. Esteeksi harvaan asutulla tai ydinmaaseudulla voi muodostua tarvittavan henkilökunnan määrä. Hiukan varovaisemman näkökannan perusteluissa arvioitiin, muun muassa että erilaiset rutiini- tai alemmantason osaamista vaativat tehtävät soveltuvat hyvin palvelukeskuskonseptille. Myynnissä ja markkinoinnissakin erilainen puhelinmyynti voidaan hoitaa lähes mistä vaan. Mainittujen perusteluiden mukaan kaikki strategisesti tärkeä tai korkeaa osaamista edellyttävä työ todennäköisesti sijoitetaan lähemmäksi organisaation ydintä, koska ne perustelijan käsityksen mukaan edellyttävät face-to-face kontakteja ja tiedon nopeaa siirtymistä.

Palvelukeskusten merkittävyys maaseudun työllistäjänä

Panelisteista 79 % oli taipuvainen hyväksymään väitteen, että tietotekniikkaa hyödyntävistä palvelukeskuksista voisi syntyä työllistämisen näkökulmasta maaseutualueille tärkein uusi toiminnan muoto (kuvio 35). Toisaalta, jos tulosta vertaa aikaisemmin esiteltyihin maaseudun muutostrendien tärkeyteen, tulos ei ole hämmästyttävä. Siellä kolmena kaikista tärkeimpänä muutostrendinä korostui toimintojen verkottuminen, tietoteknologinen kehitys ja verkkopalvelujen kasvu. Jo yksistään tietoteknologinen muutos on hyvin merkittävä. Esimerkiksi eduskunta toteaa teknologian arviointi julkaisussaan (Osmo Kuusi, 2004), että  ”kansainvälisen talouden perusrakenteita ravisteleva globalisaatio ei olisi mahdollista ilman viime vuosikymmeninä kehitettyjä kansainvälisiä tietoliikenneverkkoja, jotka mahdollistavat maailmanlaajuisten hajautettujen organisaatioiden hallinnan.”

 1 = Olen taipuvainen hyväksymään väitteen, 2 = En ole taipuvainen hyväksymään väitettä

Kuvio 35. ”Tietotekniikkaa hyödyntävistä palvelukeskuksista voisi syntyä työllistämisen näkökulmasta maaseutualueille tärkein uusi toiminnan muoto.” Väitteen hyväksyi 79 % vastaajista. Delfoi-paneeli, 2. haastattelukierros.

Ne, jotka näkivät palvelukeskusten voivan muodostua maaseudulla tärkeimmäksi toiminnan muodoksi työllistämisen näkökulmasta, perustelivat vastauksiaan yhtäältä sillä, että keskuskonseptilla on käytännössä rajattomat mahdollisuudet luoda erilaisia verkkopalveluita: ”Näihin voi yhdistää lähes mitä tahansa palvelutuotannollista toimintaa hyvinvointi- sosiaali-, koulutus-, kurssi- suunnittelu- kiinteistönhuolto-, korjaus- ja ylläpitopalvelua. Vain mielikuvitus ja tietoturvakysymykset ovat rajoitteena.” (Huom. eduskunnan proaktiivinen rooli teknologian ennakoinnissa ja lainsäädäntötyössä, kts. esim. Kuusi, 2004.)

Osa panelisteista näki, että tehokkuuden (ja työvoiman saannin) vuoksi on toimintoja kuitenkin syytä keskittää myös maaseutualueilla tiettyihin keskuksiin. Toisaalta toinen asiantuntija näki asian jopa päinvastoin: ”Edellytyksenä on että hommaa pystytään hoitamaan kuitenkin hajautetusti esimerkiksi kodeista” Jälkimmäistä näkemystä tukee kolmannen asiantuntijan perustelu , jonka mukaan palvelukeskuskonsepti mahdollistaa hyvän asuinympäristön ja vapaan työajan yhdistämisen – voi elää luonnon rytmissä. Tämä on mielenkiintoinen näkökulma, kun ajatellaan maaseudun vahvuuksia.

Kriittisemmin palvelukeskusten merkittävyyteen suhtautuvat toteavat muun muassa, että keskukset voivat muodostua jossain määrin tärkeäksi työllistäjäksi, mutta ei laajemmassa mittakaavassa, koska ei saada osaavaa työvoimaa tai että palvelukeskustoimintaa voi muodostua vain kotimaan tarpeeseen.

Palvelukeskusten yksi vahvuus on, olivatpa ne sitten keskitettyjä suurempiin kuntakeskuksiin tai hajautettuja koteihin on, että tietotekniikan avulla voidaan logistisia ongelmia ja kustannuksia vähentää, esimerkkinä vaikkapa vain työmatkat. Toisena vahvuutena perusteluissa nähtiin saatavilla oleva,  koulutettava ja sitoutunut työvoima. Kolmas varsinkin pitkällä tähtäimellä mielenkiintoinen näkökulma oli monessa tapauksessa työajan ja luonnon rytmin yhdistämisen mahdollisuus.

Muun muassa arkikokemus indikoi, että yhä selvemmin yhä useammalla internet-ympäristö muodostuu tärkeimmäksi työympäristöksi, kun ajatellaan päivittäistä työajan käyttöä? Tämä vahvistaisi käsitystä, että etäisyyksien mittarina korostuisi yhä enemmän  tietoteknisten  yhteyksien laatu ja niiden nopeus kuin niiden fyysinen läheisyys.

Voisiko löytyä liikeideaa, jossa keskeistä olisi juuri maaseutualueiden työvoimasta kilpaileminen ja sen välittäminen palvelukeskuskonseptin kautta keskusten yritysten tarpeisiin? Voisiko tässä olla intressiä esimerkiksi vuokratyövoimayhtiöillä, tietoteknisiä palveluita tarjoavalla ja koulutuksen järjestäjillä? Vai onko joku muu malli toimivampi? Erään panelistin mukaan ”kysymys olisi tavallaan vuokratyövoimasta jota voitaisiin myydä osaamisen ja tarpeen mukaan.” Vuokratyövoiman osuus työvoimasta on Suomessa tällä hetkellä merkittävässä kasvussa ja on vielä monia vertailumaita pienempi. Voisiko osa vuokratyövoiman kasvusta tapahtua juuri palvelukeskuskonseptin kautta? Palvelukeskustoiminnan potentiaalisina järjestäjinä nähtiin perusteluissa ylipäätään myös suuret yritykset.

Palvelukeskustoiminnasta on paljon jo kokemuksia Suomessa. Muun muassa Kuusamon alueella palvelukeskustoiminta on nähty merkittävänä tulevaisuuden työllistämismuotona ja alueella puhutaan jo käytännössä ”uudesta elinkeinoalasta”. Alueella nähdään, että keskuksille voidaan luoda monenlaisia sisältöjä. Koulutuksessa yhteistyö muun muassa Oulun ja  Lapin yliopistojen kanssa on ollut keskeistä. Joillakin alueilla palvelukeskuskonseptin sijaan puhutaan mieluummin suppeammin call center-toiminnasta eikä koulutuksen merkitys ole välttämättä yhtä keskeiselle sijalla.

Palvelukeskusten toimintaympäristö

Missä olisi palvelukeskuksen sopivin toimintaympäristö? Delfoi-paneelin 1. haastattelukierros ideoi sopivia fyysisiä ympäristöjä palvelukeskustoiminnalle (kuvio 36). Paneelin 2. kierroksella esitetyt ideat priorisoitiin ja ylivoimaisesti eniten sai kannatusta ”seudullisten yrityspalvelupisteiden yhteyteen”. Olisiko seudullinen taso se taso, jolla seudun elinkeinopolitiikan kehittäjien vähintään pitäisi pohtia palvelukeskuskonseptin kehittämisen mahdollisuuksia ja roolia? Vai onko vain niin, että palvelukeskustoiminnan tulee olla yritystoimintaa, jolloin se itse etsii kussakin tapauksessa sopivimmat yhteydet? Klusteriajattelun mukaan molemmat ovat tärkeitä. Palvelukeskustoiminnan pitää olla yrityslähtöistä ja ilmeisesti myös itsessään yritys, mutta julkisella vallalla on merkitystä muun muassa koulutuksen, tietoinfran yms. edellytysten tarjoamisessa. Käytännössä esimerkit jopa näyttävät, että palvelukeskuskonseptin kehittymiseksi tietyllä paikkakunnalla koulutus voi olla jopa ensisijainen lähtökohta, joka julkisen vallan toimenpitein suunnataan yrityksen tarpeisiin.

1 = Seudullisten yrityspalvelupisteiden yhteyteen, 2 = Kyläverkkojen yhteyteen, 3 = Asukasyhdistysten yhteyteen, 4 = Kyläasiamiesten yhteyteen, 5 = Maaseudun toimintaryhmien yhteyteen, 6 = Muu

Kuvio 36. ”Mikäli tämän tutkimuksen mukaista palvelukeskustoimintaa lähdetään kehittämään, mikä seuraavista olisi luontevin ympäristö palvelukeskustoiminnoille” kysymyksen vastausten jakauma. Delfoi-paneeli, 2. haastattelukierros.

Vastausten perusteluista käy ilmi, että palvelukeskuskonseptia ei kaikissa tapauksissa ymmärretty suoraan organisaatioiden monipaikkaisuuden näkökulmasta, jossa olemassa oleva organisaatio siirtää osan toiminnoistaan hoidettavaksi ns. palvelukeskuksesta tässä tapauksessa maaseutualueille. Tällöin palvelukeskuksen toiminta voi olla yritysmäistä tai julkisorganisaation osalta myös julkisorganisaation toimintaa. Mikä on se fyysinen ja toiminnallinen ympäristö maaseutualueilla, josta tätä toimintaa olisi parasta hoitaa? Yleispainotuksen vastausten perusteella voidaan kuitenkin katsoa olevan seudullisella tasolla oleva, mutta toiminnan sisällöstä etc. riippuen myös muut esitetyt ”tasot” voivat olla tärkeitä tasoja. Ehkä onnistuneessa palvelukeskuskonseptin kehittämisessä voidaan luoda laaja verkosto koko seudulle, jossa osa työstä on hajautettu kyliin ja kotitalouksiin ja määrätty seudullisessa keskuksessa on tietoliikennefaciliteetit, tilat ja muut tarpeet tyydyttävä toiminnan solmukohta.

Samalla seudulla voi olla useita palvelukeskuskonseptin mukaan toimivia yrityksiä ja organisaatioita, mutta niille voidaan luoda julkisen vallan toimenpitein hyviä toiminnan edellytyksiä varautumalla muun muassa suunnittelussa, kaavoituksessa, ympäristön suunnittelussa, kuten tietoliikenneinfrastruktuurin suunnittelussa ja toteutuksessa palvelukeskustoiminnan tarpeisiin ja vaatimuksiin. Voisi jopa kysyä hypoteettisen kysymyksen, voidaanko synnyttää esimerkiksi eri yritysten ja julkisten organisaatioiden palvelukeskusten keskittymä ja niitä tukevia palveluita, joka alkaisi ruokkia itse itseään, voisiko syntyä palvelukeskusklusteri? (vrt. esimerkiksi mikä tahansa kehittynyt alueellinen klusteri, jossa riittävä määrä saman alan toimijoita muun muassa transaktiokustannuksista  ja hyvästä ko. alan oppimis- ja innovaatioympäristöstä johtuen alkaa hakeutumaan alueelle.)

Seuraavassa joitakin panelistien perusteluita palvelukeskuskonseptin sijaintiympäristöstä ”Esimerkiksi Kela on hyvä esimerkki. Tietotekniikan ansiosta rutiinikäsittelyjä siirretään jo nyt maaseutukonttoreihin. Ei tällaisia toimintoja kuitenkaan kannata syrjäkyliin viedä,  sillä nämä vaativat kuitenkin tietynlaisen työvoimapohjan. Mutta tulevaisuudessa voi hyvinkin olla, että vaikkapa monia maatalouden tukiasioita hoidetaan jostain kauempana olevasta TE-keskuskesta. Mitä niukemmaksi suurten kaupunkien työvoima käy sitä kiinnostuneempia yritykset ovat itse siirtämään toimintoja.” ”Ei kiitos yhteiskunnallista palvelua miksipä ei yrityspohjaista. Näitä tietotupia on jo kokeiltu. Luulen, että nämä toiminnot kehittyvät kaupallista tietä esimerkiksi siten, että yrityksillä ja myös esimerkiksi valtiolla on ylikapasiteettia maaseutualueilla. Luultavasti luonnollinen kylä olisi oikea yksikkö ainakin silloin kun tarkoituksena on hyvin monimuotoisen palvelukeskuksen perustaminen. Yksittäisen yrityksen call-center voi sijaita vapaammin. Toiminta täytyy olla business-pohjaista. Se ei toimi yhdistys- tai harrastepohjalla kuin ehkä hetken.”

Palvelukeskustoiminnan käynnistymisen kriittiset tekijät

Panelisteja pyydettiin arvioimaan, mikä on kriittisin tekijä palvelukeskustoiminnan käynnistymisen tai kehittymisen kannalta (kuvio 37). Selvimmin korostui ”markkinatieto keskusten yritysten ja organisaatioiden tarpeista”. Toiseksi korostui ”johtamistaidon ja organisatorisen kapasiteetin puute. Myös ”koulutettavan väestöpotentiaalin puuttuminen / kunnan koko” ja ”kunnallisen elinkeino-ohjelman puuttuminen tai sen jälkeenjääneisyys” nähtiin kriittisenä tekijänä.

1 = Markkinatieto keskusten yritysten ja organisaatioiden tarpeista, 2 = Kysyntä, 3 = Yhteistyöhalu organisoida tarpeen mukaista koulutusta erityisesti keskusten kanssa, 4 = Koulutettavan väestöpotentiaalin puuttuminen / kunnan koko, 5 = Tietoliikenneinfrastruktuuri, 6 = Fyysiset tilat, 7 = Kunnallisen elinkeino-ohjelman puuttuminen tai sen jälkeenjääneisyys, 8 = Rahoituksen puute, 9 = Johtamistaidon ja organisatorisen kapasiteetin puute, 10 = Muu

Kuvio 37. ”Mikä mielestänne on kriittisin tekijä, mistä on eniten puutetta, jotta palvelukeskustoiminta kehittyisi tai lähtisi käyntiin? Valitse 2 tärkeintä”. Vastausten jakauma, Delfoi-paneeli, 2. haastattelukierros.

Rahoituksen puute ei korostunut tässä merkittävimpänä kriittisenä tekijänä. Markkinatieto taas korostuu suurimpana puutteena. Esimerkiksi uudella EU:n ohjelmakaudella 2007-2013 tulisi huolehtia muun muassa tämän analyysin mukaan, että rahoituksen puolesta olisi mahdollisuuksia kartoitella maaseutualueiden kehittämishankkeissa keskusten veturiyritysten tarpeita ja organisoida niiden tarpeisiin koulutusta maaseutualueilla. Ainakin näitä rahoitusohjelmia, jotka mahdollistavat tällaisen keskusten ja maaseutualueiden vuorovaikutushankkeet, olisi korostettava ohjelman viestinnässä ja markkinoinnissa.

Tällä hetkellä esimerkiksi kansallisessa koulutuspolitiikassa ja sen käytännön toteutuksessa korostuu ajattelutapa, että yliopistoja lukuunottamatta koulutus- ja oppilaitokset palvelevat oman alueen koulutustarpeita. Tosin yliopistojen kehittämiskeskustelussa yksi teema maakuntayliopistojen kehittäminen. Tämä saatetaan usein ajatella pienemmillä seutukunnilla, että ”markkinatietoa” on kysyttävä vain ”kuntayhtymän alueen” nykyisiltä ”veturiyrityksiltä”. Käytännössä työvoimatarpeet ja kasvualat, johon paikallinen koulutus voisi vastata voivat olla kuitenkin oman alueen ulkopuoleisessa keskuksessa. Esimerkiksi 90-luvulla syntyneistä uusista työpaikoista valtaosa on syntynyt muutamaan suurimpaan keskukseen. Tässä mielessä olisi nähtävä totuttujen hallinnollisten rajojen yli, mikäli halutaan lisätä em. analyysin kriittisintä kehitystekijää eli markkinatietoa keskusten (veturi)yritysten ja organisaatioiden tarpeista:

Innovaatioteoreettisen ajattelutavan mukaan (esimerkiksi Stöhr, 1988) ei voida kuitenkaan välttämättä väittää, että mikäli markkinatietoa tai muuta kriittistä tekijää saadaan lisää, kehitys lähtisi automaattisesti eteenpäin. Joidenkin innovaatioteoreettisten lähtökohtien mukaan tärkeintä on näiden eri osatekijöiden välinen vuorovaikutus kehityksen käynnistymiseksi. Tällöin korostuu etenkin vuorovaikutus etenkin markkinatiedon, johtamistaidon ja organisatorisen kapasiteetin, resurssien ja osaamisen välillä.

Yksi lähtökohta palvelukeskusten kehittämiselle on koulutettavan väestöpotentiaali. Joillakin alueilla se voi olla vähäinen muun muassa ikärakenteen vuoksi. Mikäli alueelta löytyy haluja kehittämistyöhön, mutta ei riittävästi palvelukeskuksien tarpeisiin koulutettavaa väestöä, millaisia keinoja voisi olla pulman ratkaisemiseksi (esimerkiksi yhteistyö alueelta keskuksiin muuttaneiden ihmisten kanssa, yhteistyö kesäasukkaiden ja aluetta kakkospaikkana pitävien ihmisten kanssa jne. – tai löytyisikö jopa palvelukeskuskonsepteja, joissa myös ikäihmiset voisivat osallistua palvelujen tuottamiseen?). Tähän kysymykseen on panelistien vastauksia Delfoi-paneelin 2. haastattelukierroksen yhteenvetoraportissa kysymys 17. osoitteessa http://aluekehitys.internetix.fi

Lähde:

Myllylä, Yrjö & Linturi, Hannu (2004). Maaseudun tulevaisuuden kasvuklusterit. 155 p. Ministry of Agriculture / Maa- ja metsätalousministeriö / Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä YTR 2003-2004. Tutkimusraportti, Espoo 29.3.2005, Oy Aluekehitys RD, RD Delfoi –sarja (ISBN 952-99539-0-9,  PDF)

Ks. myös:

Myllylä, Yrjö & Kai Karsma (2005). Maaseudun tulevaisuus ja klusterit – Arviointia Delfoi-menetelmällä. 64 s. Kauppa- ja teollisuusministeriö, Rahoitetut tutkimukset 10/2005.