HANKEAIHIO (Uusi avaus, Kehittämistoimi)
IV Logistiikka + Suomi – yhteydet ja infra
Pohjoiskalotin uusien rautatieyhteystarpeiden arviointi – mm. kehittyvän kaivosteollisuuden yhteydet jalostuslaitoksiin ja valtamerelle (68).
Useita hankkeita on mainittu, joissa monissa keskeistä on kaivosten kuljetusten järjestäminen (mm. Pajala-Kolarin rautamalmikaivos, Soklin fosforimalmikaivos, ks. hankkeet Törmä & Reini 2009). Tärkeää olisi, että on yhteinen näkemys päärautatieverkostosta ja siihen kytkettävistä kaivosradoista. Näkemyksellä alkaisi olla kiire. Ongelman ratkaisussa tarvitaan eri asiantuntijoita ja rohkeita kokonaisetua tavoittelevia päätöksentekijöitä. Ongelmaa ei voida jättää pelkästään liikenneinsinöörien tai kaivosyhtiöiden ratkaistavaksi, vaan tarvitaan mm. aluekehittäjiä ja maantieteilijöitä, jotta eri tekijät tulisi huomioitua. Tässä mielessä infrastruktuurinkin kehittämisen suhteen aluekehitysviranomaiset voisivat ottaa johtavampaa roolia mm. tavoiteltavan aluerakenteen luomiseksi. On myös kokonaisuuden, ”suuren kuvan” kannalta viisasta pohtia miten valtameriyhteydet järjestetään Pohjois-Suomen kannalta. Siinäkin voisi olla kyse verkosta, joka rakentuessaan voi tarjota useitakin valtameriyhteyksien pisteitä Pohjois-Suomelle niin Venäjän Murmanskin alueen kuin Norjan satamien kautta.

Öljy virtaa Murmanskn radalla kohti Jäämerta ja markkinoita toukokuussa 2005. Ratayhtyksien rakentamista myös Suomesta Jäämerelle on ennakoitava. Kuva Yrjö Myllylä.
Lähde:
Myllylä, Yrjö (2010). Arktinen ja Itämeren kasvualue Suomen intressien polttopisteessä. 92 s. Työ- ja elinkeinominsteriö, alueiden kehittäminen, 43/2010.
<http://www.tem.fi/files/27375/TEM_43_2010_netti.pdf>
Ks. myös:
Myllylä, Yrjö (2013). Arktisen meriteknologian ennakointi – Uudenmaan pk-yritysten näkökulmasta. 141 s. Uudenmaan ELY-keskuksen julkaisuja 13/2013. <http://amtuusimaa.net/2013/06/01/arktisen-meriteknologian-ennakointi-loppuraportti/>
*
Myllylä, Yrjö (2013). Logistisilla ratkaisuilla on tuettava tulevaisuuden klustereiden kehittymistä. Liikenteen suunta 2/2013. Liikennevirasto. <http://www.liikenteensuunta.fi/fi/artikkelit/profile/logistisilla-ratkaisuilla-on/>
*
Blogiartikkelit
Pohjoiskalotin uusien yhteystarpeiden ennakointi
“Rataverkosta tarvitaan visio Jäämerelle asti”
“Pohjoinen rata nostettava kansalliseksi kärkihankkeeksi”
*
Myllylä, Yrjö (2013). Arktisen meriteknologian ennakointi – Uudenmaan pk-yritysten näkökulmasta. 141 s. Uudenmaan ELY-keskuksen julkaisuja 13/2013. <http://amtuusimaa.net/2013/06/01/arktisen-meriteknologian-ennakointi-loppuraportti/ >
Myllylä, Yrjö & Oleg Andreev & Vesa Rautio (2013). Development of the North-West Russia: Industrial, Social and Logistical Developments in Murmansk Oblast Evaluated by Delphi method. 91-104. In the book Andreev Oleg & Vesa Rautio (edit.) (2013): Venäjän pohjoinen ja Pohjois-Eurooppa. (Published in Russia by Russian language)
Myllylä, Yrjö & Vesa Rautio & Oleg Andreev (2013). Futures Scenarios for Murmansk Oblast: Where are the Hubs and Gateways of Development. 105-126. In the book Andreev Oleg & Vesa Rautio (edit.) (2013): Venäjän pohjoinen ja Pohjois-Eurooppa. (Published in Russia by Russian language)
Myllylä, Yrjö (2011). The North-East Passage is already a fact. Baltic Rim Economies 31.5.2011, Bimonthly Review 2/2011, 38. Expert Article 765. <http://aluekehitys.internetix.fi/fi/sisalto/05_julkaisut/bre310511>
Myllylä, Yrjö (2010). Murmanskin alueen merkityksen kasvu energiataloudessa ja logistiikassa luo mahdollisuuksia myös Suomen yrityksille. Teoksessa Kuusi, Osmo, Paula Tiihonen & Hanna Smith 2010: Sopimusten Venäjä 2030. 161-170. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisuja 3/2010. <http://web.eduskunta.fi/dman/Document.phx?documentId=gi29410111625283&cmd=download> <http://aluekehitys.internetix.fi/fi/sisalto/05_julkaisut/tuv032010murmansk>
Myllylä, Yrjö (2010). The Development of Murmansk Region in the light of three scenarios. In the book: Nysten-Haarala, Soili & Katri Pynnöniemi (eds.) (2010). Russia and Europe: from mental images to business practices. Papers from the VII International Conference of Finnish Russian and East European Studies and other writings Kotka, Finland 2010 Publications of Kymenlaakso University of Applied Sciences. Series B. Research and Reports. No: 65. 61-79. <http://aluekehitys.internetix.fi/fi/sisalto/05_julkaisut/kyamk2010> <https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/32599/Kyamk_B65_nettiversio.pdf?sequence=1>
Myllylä, Yrjö (2009). Luoteis-Venäjän taloudellinen kehitys ja Pohjois-Suomen mahdollisuudet. Presentation in De Urbe Uloa – Suomi Euroopassa seminar in Oulu 9.9.2009. University of Oulu, City of Oulu, Council of Oulu Region. State Provincial Office of Oulu, The Finnish Local Heritage Federation. Suomen Kotiseutuliiton julkaisuja A:23. < https://rdaluekehitys.files.wordpress.com/2012/04/suomieuroopassa2009-ymy.pdf>
Myllylä, Yrjö (2008). Murmanskin alueesta logistiikan ja energiateollisuuden keskus? Futura 2/2008. Tulevaisuuden tutkimuksen seura. 27-35.
Myllylä, Yrjö & Markku Tykkyläinen (2007). Murmanskin alue – kehityksen solmu ja hiipuva takamaa. Terra 119:1. 19-36.
Myllylä, Yrjö (2008). Industrial, Logistic and Social Future of the Murmansk Region – Summary of the Doctoral Dissertation by Yrjö Myllylä. 64 p. Publications of the Ministry for Foreign Affairs of Finland 3/2008. <http://aluekehitys.internetix.fi/fi/sisalto/uutiset/uutiset/ummurmanskkirja> Sponsored by Cargotec, Aker Arctic Technology, Finstaship, Lapland Chamber of Commerce, Municipality of Salla, Barents Group Ltd and Management & Transportation Experts Matrex Oy
Myllylä, Yrjö (2008). Murmanskin alueen teollinen, logistinen ja sosiaalinen tulevaisuus vuoteen 2025. 317 p. Publisher Oy Aluekehitys RD (Dissertation, print version). Sponsored by Ministry of Trade and Industry, Naturpolis Oy.
Luoma, Ossi & Myllylä, Yrjö (2003). Development of T&E Centre Services Promoting Exports and Internationalisation. 58 p. Ministry of Trade and Industry. Studies and Reports 2/2003. <http://julkaisurekisteri.ktm.fi/ktm_jur/ktmjur.nsf/All/D8A68F27C09FCF6FC2256CC300435F8C>
Luoma, Ossi & Myllylä, Yrjö (2001). Pk-yritysten kansainvälistymisprosessi. Menestys- ja kapeikkotekijät. 89 p. Tutkimuraportti, huhtikuu 2001. Kauppa- ja teollisuusministeriö, M&MC, RD Aluekehitys Oy.
Myllylä, Yrjö (1999): The Northern Dimension. The Finnish companies providing Services within New Northern Area – Developing clusters and services. 236 p. Ministry of the Interior, Ministry of Trade and Industry, Finnvera Ltd, Finpro, Government Institute for Economic Research. RD-Market Info Publications. Helsinki 1999.
Myllylä, Yrjö & Iikkanen, Pekka & Juntikka, Tuomo (1999). The Barents Euro-Arctic Corridor – The Development of Road Infrastructure from the viewpoint of Combined Transport. Present/Article IRF (International Road Federation) Regional Conference European Transport and Roads. Meeting the Challenges of the 21st century. Technical reports. 1999. 135-140.