Kasvuklusterit, kunnat, verkostoituminen


TIETOISKU – KASVUKLUSTERIT, KUNNAT JA VERKOSTOITUMINEN – TOIMIJOIDEN ROOLIT

2.6            Eri toimijoiden roolit        klusteroitumisen edistämisessä

Veturiyritysajattelu

  • Tuote- ja markkinahallintaa edustavat veturiyritykset hyväksytään tärkeimmäksi verkottumisen lähtökohdaksi.

Verkottuminen

  • Kaikkien kuntatyyppien osalta public-public-verkottuminen selkeästi suurin pullonkaula, mitä kauemmas keskuksista mennään, sitä enemmän ongelmia on public-public-verkottumisessa tutkittavien klustereiden kehittämisen edistämisessä. Keskuksissa lisäksi private-private-verkottuminen ja private-public-verkottuminen korostuvat verkottumisen edistämisen tasoina, vuorovaikutusalueilla private-public- ja private-private, ydinmaaseudulla private-private ja public-private ja harvaan asutulla maaseudulla private-private niin ikään jonkun verran.

Horisontaalinen vs. vertikaalinen klusteroituminen

  • Sekä horisontaalinen (saman alan kilpailevia yrityksiä samalla alueella – oppiminen) että vertikaalinen (luottamukseen perustuvia yhteistyöverkostoja veturiyritys ytimenä) pidetään kumpaakin tärkeänä alueellisen klusteroitumisen mallina.

TE-keskusten rooli

  • Toivotaan tähtiyritysajattelun (alueiden yritysten lähtökohdista tapahtuvaa) pohjalta lähtevää kehittämistyötä painopistealueajattelun rinnalle
  • TE-keskukselta odotetaan ”yleislääkärin roolia” ja toivotaan, että sen sisäisessä kehityksessä elinkeinopolitiikka olisi yhteistä eri ministeriöiden välillä

Kuntien rooli

  • Kunnat ovat tärkeitä innovaatioden mahdollistajia, mitä pienemmästä kunnasta on kysymys, sen tärkeämmäksi tulee kunnan rooli innovaatioiden mahdollistamisessa (tuotteiden kehitysalustat, tulevaisuudessa erityisesti verkkopohjaisten koulutusmallien mahdollistaminen korostuu)

Veturiyritysajattelu

 Tuote- ja markkinahallintaa edustavat veturiyritykset hyväksytään tärkeimmäksi verkottumisen lähtökohdaksi (kuvio 25). Vastaajista 86 % oli taipuvainen hyväksymään väitteen, että toimivan yritysverkoston keskeinen lähtökohta on ns. veturiyritysajattelu. Siinä yrityksen verkottuvat siten, että ns. veturiyritys hallitsee markkinoita kokonaistuotteellaan. Muut yritykset tuottavat veturiyrityksille kokonaisuuden osia ja tarpeellisia palveluja.

olen = Olen taipuvainen hyväksymään väitteen; en_ole = En ole taipuvainen hyväksymään väitettä

Veturiyritykset ja verkostoituminen, Aluekehitys, Delfoi, Kuvio 25.

Veturiyritykset ja verkostoituminen, Aluekehitys, Delfoi, Kuvio 25.

Kuvio 25. Vastaajista 86 % oli taipuvainen hyväksymään väitteen, että toimivan yritysverkoston keskeinen lähtökohta on ns. veturiyritysajattelu. Siinä yrityksen verkottuvat siten, että ns. veturiyritys hallitsee markkinoita kokonaistuotteellaan. Muut yritykset tuottavat veturiyrityksille kokonaisuuden osia ja tarpeellisia palveluja. Delfoi-paneeli, 1. haastattelukierros.

Klusteroitumisessa keskeistä on eri toimijoiden verkottuminen. Verkottumisessa keskeistä on muun muassa panelistien mielestä veturiyritykset, jotka hallitsevat markkinoita (joilla on tieto markkinoiden tarpeesta ja rooli kokonaistuotteiden tai palvelun toimittamisesta markkinoille), toiseksi keskeistä on osaamisen tuottaminen erityisesti klusterin yritysverkostoon (osaamisen tuottamista on tarkasteltu sen tärkeyden vuoksi omassa kappaleessa ”Tutkimus- ja koulutusjärjestelmän kehittäminen”. Tärkeää on myös monet muut tukitoiminnat, kuten erilaiset yrityspalvelut (esimerkiksi TE-keskusten ja kuntakentän rooli) ja rahoitus.

Klusteriajattelussa yksittäisen toimijan rooli itsenäisesti ilman verkostosuhteita on jo määritelmällisesti mahdotonta (ainakin kun puhutaan luottamukseen ja hyötyyn perustuvasta vertikaalisesta klusteroitumista). Sen vuoksi aidossa (vertikaalisessa) klusteroitumisessa keskeistä on verkostosuhteiden kehittäminen. Klusteroitumisen verkottumisen tasot voidaan purkaa neljäksi eri verkottumisen tasoksi muun muassa Myllylän (2001) ja Luoman & Myllylän  (2001 ja 2003) kehittämän klusterimallin mukaisesti. Panelistit arvioivat näiden eri verkottumisen tasojen kehittämisen tärkeyttä klusteroitumisen edistämiseksi eri kuntatyyppien alueilla (kts. taulukko 13).

Taulukko 13.  Klusteroitumisen verkottumisen tasojen kehittämisen tärkeys kuntatyypeittäin. Panelisteilta kysyttiin ”Millä verkottumisen tasolla on mielestäsi eniten ongelmia tai kehittämistarpeita klusteroitumisen edistämiseksi.  Rastita yksi verkottumisen edistämistä eniten tarvitseva taso kunkin kuntatyypin alueelta.” Delfoi-paneelin 1. haastattelukierros.

Verkostoituminen, pullonkaulat, Aluekehitys, Delfoi, Taulukko 13.

Verkostoituminen, pullonkaulat, Aluekehitys, Delfoi, Taulukko 13.

Teorisoitaessa klusteriajattelua tämän tyyppinen klusteroituminen on ns. vertikaalista klusteroitumista.

[1] Public-private korostaa julkisen sektorin toimijoiden ensisijaisuutta / roolia verkottumisen edistämiseksi.

[1] Private-public  korostaa yksityisen sektorin toimijoiden ensisijaisuutta / roolia verkottumisen edistämiseksi.

Kaikkien kuntatyyppien osalta public-public-verkottuminen on selkeästi suurin pullonkaula Mitä kauemmas keskuksista mennään, sitä enemmän ongelmia on public-public-verkottumisessa ja tarvetta sen edistämiseen tutkittavien klustereiden kehittämiseksi. Keskuksissa lisäksi private-private-verkottuminen ja private-public-verkottuminen korostuvat verkottumisen edistämisen tasoina, vuorovaikutusalueilla private-public- ja private-private, ydinmaaseudulla private-private ja public-private ja harvaan asutulla maaseudulla private-private niin ikään jonkun verran.

Julkisen sektorin keskeisiä toimijoita alueilla on muun muassa kuntatason toimijat, TE-keskukset ja tutkimus- ja koulutussektori. Alue- ja paikallisella tasolla public-public verkottumisen tarvetta voisi olla erityisesti näiden toimijoiden välillä. Toisaalta ko. tahojen valtakunnalliset taustatahot, muun muassa eri ministeriöt (erityisesti MMM-KTM-TM sekä OPM ja SM sekä kuntakenttää edustava Kuntaliitto) voisivat olla keskeisiä organisaatioita, joiden yhteistyöhön panelistit muun muassa viittaavat (panelistien tarkempia kommentteja ja perusteluita ko. kysymyksen kohtaan löytyy paneelin 2. haastattelukierroksen yhteenvetomuistiosta osoitteesta http://aluekehitys.internetix.fi).

Private-private ja private public –verkottumisen kehittämisen tarve on lähes tulkoon yhtä suurta sekä keskuksissa että vuorovaikutusalueilla (toiseksi tärkeintä julkisen sektorin sisäisen verkottumisen jälkeen). Private-private –verkottuminen on toiseksi tärkein verkottumisen edistämisen taso myös harvaan asutulla alueella. Ydinmaaseudulla sen sijaan korostuu jostakin syystä public-private –verkottumisen edistämisen tärkeys panelistien mielestä. Globalisoitumisen ja verkottumisen megatrendit korostavat sitä, että kilpailua ei todellakaan käydä globaaleilla markkinoilla yksittäisten yritysten vaan yritysketjujen ja laajemmin klustereiden välillä.  Tässä mielessä paneelin verkottumisen pullonkaulojen indikointi on hyvin tärkeää, mutta merkittävimpien johtopäätösten teko edellyttäisi perusteellisempaa tutkimusta, joka keskittyisi verkottumisen edistämisen pullonkauloihin ja kehittämistarpeisiin em. kuntatyyppi- ja klusterin verkottumisen tason näkökulmasta. Tutkimusta voidaan tehdä myös siten, että tulosten hyödyntämisessä käsittelevissä tilaisuuksissa voidaan pohtia klusteroitumisen pullonkauloja ja kirjata saatu palaute internetiin eri tilaisuuksista. Usean tilaisuuden sarjasta saatu palaute tarkentaneen omalta osaltaan verkottumisen edistämisen tarpeita klusteroitumisen eri tasoilla.

Tässä tutkimuksessa klusteroitumisella tarkoitetaan pääasiassa ns. vertikaalista luottamukseen ja hyötyyn – käytännössä viime kädessä kustannustehokkuuteen -perustuvaa klusteroitumista ellei erikseen muuta ole korostettu. On kuitenkin hyvin mielenkiintoinen näkökulma siinä, että em. klusteroituminen voi olla haavoittuvaa, ts. kun tietyn tuotealueen kysyntä maailman markkinoilla tai muutoin lakkaa, ko. alue voi joutua kriisiin. Tästä on paljon esimerkkejä esimerkiksi yhden yrityksen ympärille muodostuneet teollisuuspaikkakunnat. Esimerkiksi Malmberg & Maskell (2002), esittävät että pitkällä tähtäimellä aluekehityksen tietyllä paikkakunnalla voivan varmistaa vain horisontaalinen klusteroituminen.

Horisontaalisessa klusteroitumisessa keskeistä on oppiminen ja innovaatiot. Oppiminen ja innovaatiot perustuvat keskeisesti siihen, että alueella on saman alan kilpailevia yrityksiä, jolloin on mahdollista hyödyntää havainnointiin ja muuhun vastaavaan perustuvaa oppimista omassa toiminnassa. Yhtenä tärkeänä oppimisen kohteen on uuden teknologian soveltaminen, joka usein arkielämässä etenee juuri toiselta oppimisen kautta nopeiten. Mikäli yritykset ovat erilaistuneet liikaa ja palvelevat vain kustannustehokkuuden näkökulmasta keskenään erikoistuen ja verkottuen, voi tälläinen verkosto tai sen alueellinen klusteri olla haavoittuva, koska se ei välttämättä kykene uudistumaan (esimerkiksi se ei kykene omaksumaan riittävän nopeasti kilpailukyvyn kannalta uusia teknologioita, koska yritykset käyttävät eri teknologioita toimialojen erilaisuudesta johtuen, eikä oppimista siten tapahdu).

olen = Olen taipuvainen hyväksymään väitteen; en_ole = En ole taipuvainen hyväksymään väitettä

Horisontaalinen klusteroituminen, vertikaalinen klusteroituminen, Aluekehitys, Delfoi, Kuvio 26.

Horisontaalinen klusteroituminen, vertikaalinen klusteroituminen, Aluekehitys, Delfoi, Kuvio 26.

Kuvio 26. Mielipiteet jakaantuivat lähes tasan, kun panelisteja pyydettiin ottamaan kantaan väitteeseen ”On tärkeämpää saada paikkakunnalle paljon saman alan keskenään kilpailevia yrityksiä, jotta yritykset oppisivat toisiltaan ja alueelle muodostuisi kansainvälisesti riittävän kilpailukykyinen osaamiskeskittymä kuin verkottaa alueen yrityksiä esimerkiksi veturiyritysten kanssa (vrt. esimerkiksi Suonenjoen mansikkaviljelmäkeskittymät ja teknologian hyödyntäminen – kyseessä ns. horisontaalinen klusteroituminen).”

Kuvion 26 mukaan em. klusterimalleille on kummallekin kannattajansa panelistien keskuudessa. Johtopäätöksenä lienee yhtäältä, että kestävän kehityksen aikaansaamiseksi kumpaakin klusteroitumisen mallia on edistettävä. Näille klusteroitumisen malleille on myös yhteisiä tekijöitä, kuten koulutuksen ja tutkimuksen kehittäminen valittuihin osaamisen painopistealueisiin. Tämä palvelee ei välttämättä vain yhtä yritysketjua vaan myös kilpailevia vertikaalisia ketjuja eli horisontaalista klusteroitumista.

Paikallinen elinkeinoilmasto, kuntien rooli

Keskeisenä vertikaalisen tai horisontaalisen klusteroitumisen edistämisessä on kuntakenttä ja sen elinkeinopolitiikka. Tässä yhteydessä ei tarkastella tarkemmin tai syvällisemmin kuntakentän roolia klusterikehittämisessä. Todetaan vain muun muassa,  että se voi olla keskeistä klusterin eri osapuolien vuorovaikutuksen ylläpidossa, muun muassa yritysten ja tutkimus- ja oppilaitosten. Tässä otetaan esille yksi panelistien ja teema- tai pilottihaastatteluvaiheessa esille ottama ajatus. Siinä keskeistä on pienten kuntien johdon suhtautuminen yritysten aloitteellisuuteen. Taustalla on käsitys, että oma kuntaympäristö muodostaa usein kotikentän, jossa tuotteita voidaan testata ja kehittää. Ellei kokeilu- ja kehittämistoiminta ole siellä mahdollista, voi toimialasta riippuen, yrityksellä olla huomattavan vaikea toimia ko. kunnan alueella. Tarkemmin ajateltuna tämä voi koskea merkittävässä määrin jopa kaikkia tutkittavia kasvuklustereita, esimerkkinä mainittakoot vaikkapa hyvinvointi- ja ympäristöklusterit.

Panelisteista 86 % hyväksyi väitteen ”Mitä pienemmästä kunnasta on kysymys, sitä merkityksellisempää on yksittäisten viranomaisten suhtautuminen uusiin aloitteisiin ja kokeiluihin edustamasi klusterin kehittymiseksi alueella”. (Kuvio 27).

olen = Olen taipuvainen hyväksymään väitteen;en_ole = En ole taipuvainen hyväksymään väitettä

Innovaatioympäristö, innovatiinen kunta, Aluekehitys, Delfoi, Kuvio 27.

Innovaatioympäristö, innovatiivinen kunta, Aluekehitys, Delfoi, Kuvio 27.

Kuvio 27.  Panelisteista 86 % hyväksyi väitteen ”Mitä pienemmästä kunnasta on kysymys, sitä merkityksellisempää on yksittäisten viranomaisten suhtautuminen uusiin aloitteisiin ja kokeiluihin edustamasi klusterin kehittymiseksi alueella.” Delfoi-paneeli, 1. haastattelukierros.

Suurimmissa kunnissa yrityksillä on suuremmat mahdollisuudet saada haluamansa yritys- tai tuoteidea kokeiltua. Mikäli joku viranomainen suhtautuu aloitteeseen kielteisesti, löytyy toinen toimija, joka suhtautuu siihen myönteisesti ja kokeilu- ja tuotekehitysalusta on siten löytynyt. Esimerkkinä ympäristöklusterin kehittymisestä alueella: kunta päättää päällystää urheilukentän tai tien ym. kohteita luontoa säästävillä materiaaleilla ja tarjoaa näin paikalliselle, mutta kansainvälisesti toimivalle alueen yritykselle kehittymisen edellytykset alueella. Suurissa keskuksissa saman idean toteuttamiseen on enemmän vaihtoehtoisia polkuja. Lisäksi mielenkiintoinen näkökulma on, että monesti näin voidaan edetä tuotekehitysteemalla ja kunta voi käytännössä saada ulkopuolista kehitysrahaakin ko. tyyppisiin sovelluksiin sen sijaan, että kilpailutettaisiin ko. hanke vaikkapa kansainvälisesti ja maksettaisiin se omista varoista, mikäli hankkeen koko sitä edellyttää.

Vastaavia esimerkkejä on helppo löytää esimerkiksi hyvinvointiklusterista. Jos kunta ei ole valmis public-private –yhteistyöhön tässä sektorissa, on mahdollista merkittäviäkin liike- ja tuoteideoita ja kokeilematta ja työllisyysvaikutukset siten saamatta, ei synny yrityksiä, ei tuotteita, ei kasvua. Samalla näissä yhteyksissä täytyy tietysti miettiä kunnan rooli riskinkantajana ja se, että hyvän kunnan kasvua tukevan idean löytäminen voi edellyttää se, että myös huonot ideat kokeillaan. Käytännössä kyseessä on pikemminkin  asenteesta ja kulttuurista kuin taloudellisesta riskistä muun muassa urheilukentän päällystämisesimerkkimme mukaan. Parasta olisi, jos kunnalla olisi yhteisöllisesti luotu vahva näkemys osaamisen suuntaamisen painopistealueista, tulevaisuuden kasvuklustereista ja niiden tuotealueista ko. kunnan alueella ja erityisesti näihin valintoihin liittyvää tuotekehitystoimintaa kunta sitten tapauskohtaisesti pyrkii edistämään omasta edellytysten luojan roolistaan tms. yhteisesti määritellystä lähtökohdastaan käsin.

Best practice –esimerkki kunnasta, jossa on em. asenne yritysten aloitteellisuuteen on ollut Luopioisten kunta Pirkanmaalla. Em. seikat olivat perusteena, kun Luopioinen sai Suomen innovatiivisin kunta –palkinnon 1990-luvun lopulla.

Miten pk-paneelin mukaan kuntakentän elinkeinoilmasto on kehittynyt klustereittain ja kuntatyypeittäin? Tähän löytyy vastaukset tutkimuksen kanssa rinnakkain tehdyltä pk-paneelilta, jonka aineisto on osoitteessa http://aluekehitys.internetix.fi.

TE-keskusten rooli klusterikehittämisessä

Yksi keskeinen toimija alueilla ja kunnissa on valtio muun muassa TE-keskusten kautta. TE-keskusten kautta on mahdollisuus käynnistää koulutuspainotteisia hankkeita kasvuklustereiden tukemiseksi. Tämä on erityisen tärkeä TE-keskuksen tehtävä. Esimerkkinä pysyviin instituutioihin ja muuhun rahoitukseen johtaneita tärkeitä professuureja tai niitä edeltäviä koulutus- ja tutkimushankkeita on rahoitettu työvoimahallinnon rahalla.

Joissakin aiemmissa tutkimuksissa (Myllylä 2001) kuntalähtöiset panelistit ovat todenneet valtiollisten ja kunnallisten yrityspalveluiden olevan kummatkin yhtä tärkeitä. (Samassa tutkimuksessa taas valtion keskushallintolähtöinen raati ei antanut kuntalähtöisille palveluille yhtä suurta arvoa, mitä voitaneen pitää ylhäältä alas –päin ajattelun edelleen elämisen merkkinä). Joka tapauksessa valtion rooli alueilla on tärkeä muun muassa resurssien allokoijana muun muassa TE-keskusten kautta. Joissakin aiemmissa tutkimuksissa (Luoma & Myllylä, 2003) TE-keskusten roolin erityisesti veturiyrityslähtöisessä paneelissa on todettu olevan ennen kaikkea ”yleislääkärin”, sen ei pitäisi erikoistua liian paljon ja alkaa tuottamaan kaikkea tarvittavia palveluita itse vaan toimia verkostojohtajana. Koska veturiyritykset sijaitseva usein eri TE-keskusten alueilla kuin missä on esimerkiksi kehitettävä maaseutukunta, tulisi em. tutkimuksen mukaan TE-keskusten verkottua keskenään muun muassa veturiyritysten tarpeita kartoittavissa projekteissa.

Tässä tutkimuksessa otetaan kuitenkin esille lähinnä yksi TE-keskusten rooliin liittyvä seikka. Delfoi-paneelin 1. haastattelukierroksella tuotiin esille, että TE-keskusten sisäistä toimintaa tulisi muuttaa niin, että elinkeinopoliittiset asiat olisivat TE-keskuksessa yhteistä eivätkä eri ministeriöiden omaa toiminta-aluetta. Onhan selvää, että sekä työministeriön, maa- ja metsätalousministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriö kukin harjoittavat käytännössä elinkeinopoliittista, elinkeinojen kehittämistoimintaa omien linjaustensa mukaisesti. Paras tulos voisi tulla, jossa tämä politiikka olisi yhteistä ja hallinnolliset seikat olisivat ministeriö- tai osastokohtaista. Ideaa testattiin Delfoi-paneelin 2. haastattelukierroksella (kuvio 28).

1 = Olen taipuvainen hyväksymään väitteen; 2 = En ole taipuvainen hyväksymään väitettä

ELY, elinkeinopolitiikka, Aluekehitys, Delfoi, Kuvio 28.

ELY, elinkeinopolitiikka, Aluekehitys, Delfoi, Kuvio 28.

Kuvio 28. Selvä enemmistö, 81 %, hyväksyi väitteen, että ”TE-keskuksen toiminta tulisi jakaa selkeästi elinkeinopolitiikkaan (olisi TE-keskuksessa yhteistä) ja hallinnolliseen toimintaan, jotta  edustamasi klusterin yhteistyö kehittyisi toivotunlaiseksi keskusten ja maaseutualueiden välillä”. Delfoi-paneeli, 1. haastattelukierros.

Selvä enemmistö, 81 %, hyväksyi väitteen, että ”TE-keskuksen toiminta tulisi jakaa selkeästi elinkeinopolitiikkaan (olisi TE-keskuksessa yhteistä) ja hallinnolliseen toimintaan, jotta  vastaajan edustaman  klusterin yhteistyö kehittyisi toivotunlaiseksi keskusten ja maaseutualueiden välillä. Tämä antaa aihetta pohtia jatkossa muun muassa mikä on TE-keskusten yhteisen elinkeinopoliitikan tilanne ja sisältö,  millaisia hyötyjä tällainen yhteinen elinkeinopolitiikka voisi tuoda (panelistien vastausten perusteella sitä ei olisi riittävästi), miten siihen voitaisiin päästä, onko yhteistyön tiivistämiseen TE-keskusten yhteisen elinkeinopoliittisen ohjelman luomiseksi tarvetta TE-keskusten sisällä vai onko nykyinen yhteistyö riittävää ja pullonkaula kenties kuntakentän, kohdealueen vision puuttuminen? Jos yhteistyö on riittävää, tulisi varmaankin seuraavaksi korostaa yhteisen elinkeinopoliittisen vision muodostumisprosessia ja arvioida onko siinä puutteita, kun sen käytännön toteuttaminen TE-keskustasolla panelistien mielestä näyttää ”takkuavan”. Ovatko kunnat, erityisesti yritykset ja ihmiset, niiden takana, onko tutkimus- ja oppilaitossektori tietoinen alueen ihmisten ja yritysten tarpeista jne.

Valtio voisi TE-keskustensa kautta edesauttaa merkittävästi kasvuklustereiden kehittymistä, kun se edellyttäisi että TE-keskusten tulisi suorittaa omalla alueellaan riittävän laajalla ”alhaalta ylöspäin” klusteripaneelilla megatrendien ja klustereiden ennakointitutkimuksia. Samalla tämän prosessin palautetieto panelisteille palvelisi kuntia. Valtio voisi näin olla aktiivinen eri toimijoiden vuoropuhelun ylläpitäjä harjoittamansa alueellisen ennakointitoiminnan kautta. Tämä olisi perusteltu toimintatapa myös siksi, että kunnilla ei näytä olevan tarvittavaa osaamista tarpeen vaatimassa laajuudessa käynnistää alueellisia ennakointiprosesseja.


[1] Public-private korostaa julkisen sektorin toimijoiden ensisijaisuutta / roolia verkottumisen edistämiseksi.

[2] Private-public  korostaa yksityisen sektorin toimijoiden ensisijaisuutta / roolia verkottumisen edistämiseksi.

 

Lähde

Myllylä, Yrjö & Linturi, Hannu (2004). Maaseudun tulevaisuuden kasvuklusterit. 114 s. Oy Aluekehitys RD, RD Delfoi -sarja / Maa- ja metsätalousministeriö / Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä YTR.   <http://aluekehitys.internetix.fi/fi/tiedostot/matukaloprap290305.pdf>

Ks. myös

Maaseudun tulevaisuuden kasvuklusterit -blogiartikkeli

Myllylä, Yrjö & Kai Karsma (2005). Maaseudun tulevaisuus ja klusterit – Arviointia Delfoi-menetelmällä. 64 s. Kauppa- ja teollisuusministeriö, Rahoitetut tutkimukset 10/2005. <http://ktm.elinar.fi/ktm_jur/ktmjur.nsf/12b74ae4d1122aadc22565fa003211a6/7db3284fd6ff7044c225707d0040c9d0/$FILE/ratu10elo_2005_netti.pdf>

Myllylä, Yrjö (2001). Yhteistyömahdollisuudet kaupunkiseutujen klusterikehittämisessä. 86 s. Kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimuksia ja raportteja 22/2001. <http://julkaisurekisteri.ktm.fi/ktm_jur/ktmjur.nsf/All/3BA13D5049533F7AC2256ACA0027394B>

Myllylä, Yrjö & Mika Perttunen (2011). Koillis-Suomen elinkeinostrategia 2011-2015.  121 s. Koillis-Suomen kehittämiskeskus Naturpolis Oy / Koheesio- ja kilpailukykyohjelma KOKO. <http://www.naturpolis.fi/dynamic/Nettiversio_Koillis-Suomen_elinkeinostrat.pdf> (EU:n parhaimman alueellisen ennakointikäytännön elementtejä vahvasti hyödyntänyt sovellus)

Lehtinen, Pirkko & Myllylä, Yrjö & Suikkanen, Asko (2001): Osaaminen, Koulutus ja Ennakointi – Kemi-Tornio 2010. 192 s. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja A. Raportteja ja tutkimuksia. Kemi 2001. <http://aluekehitys.internetix.fi/fi/sisalto/03_tuotteet/kt2010yvtietoisku> (EU:n parhaimman alueellisen ennakointikäytännön elementtejä vahvasti hyödyntänyt sovellus)

Myllylä, Yrjö (2003). Palvelu- ja ihmissuhdetaitoinen Helsinki 2015. ESR-koulutustarpeiden ennakointi-projekti. 68 s. Helsingin kaupungin opetusvirasto, ammatti- ja aikuiskoulutuslinja. <http://aluekehitys.internetix.fi/fi/sisalto/05_julkaisut/hki2015>

Mainokset
Kategoria(t): 01 DELFOI JA MENETELMÄT, 02 YRITTÄJYYS, YRITYKSET, KLUSTERIT, 07 Valtakunnan taso, AVAINKÄSITTEET JA TIETOISKUT Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.