Kainuun Sanomat, Tiistaivieras 11.3.2014: ”Venäjällä on Euroopassa kolme strategista käytävää”

Venäjän strategiset käytävät toimivat myös Suomen aluekehityksen moottoreina:

Kainuun Sanomat, Tiistaivieras 10.3.2014

Kainuun Sanomat, Tiistaivieras 10.3.2014

.

Artikkeli avautuu pdf-muotoisena seuraavasta linkistä:

Kainuun Sanomat, Tiistaivieras 11.3.2014: ”Venäjällä on Euroopassa kolme strategista käytävää”

RD Aluekehitys Oy:n toimitusjohtaja käsitteli Kainuun Sanomien Tiistaivieras-kirjoituksessaan 11.3.2014  Venäjän maantiedettä ja sille elintärkeitä logistisia käytäviä. Ukrainan ajankohtaisen kriisin voidaan sanoa lisäävän mm. arktisen meriteknologian kysyntää pitkällä aikavälillä, kun mm. Aasian suunnan vientiä pyritään lisäämään. Siihen tarvitaan Koillisväylää. Esimerkiksi Jamalin nesteytyn kaasun viennin osalta viennin kasvattamiseen Aasiaan päästään  toimitusjohtajan arvion mielestä hyvinkin  5-10 vuoden sisällä, kun nyt käynnistyneet suurhankkeet ovat täydessä tuottavassa käytössä. Voitaneen hyvinkin sanoa, että Venäjän logististen käytävien kehittäminen voi muodostaa aluekehityksen moottorin myös Suomelle. Samalla on huomioitava, että niihin liittyy myös suuret turvallisuuspoliittiset intressit.

Lähdetiedot:

Myllylä, Yrjö (2014). Venäjällä on Euroopassa kolme strategista käytävää. Kainuun Sanomat, Tiistaivieras 11.3.2014.

Avaa artikkeli pdf-muodossa tästä.

__

Aiheeseen liittyviä asiantuntija-artikkeleita Hesarissa 2006-2012:

Case – tieteellinen artikkelisovellus Polar Geography 2016

Muita linkkejä / RD Aluekehitys Oy referenssejä 1990-2015

Case – Käytännön sovelluksia 2013-2015

Tieto välitetään tehokkaasti koulutuksella, Pohjois-Pohjanmaan elyn tilaus:

”RD Aluekehitys Oy – käytäväkehittäjä.”

Advertisement
Kategoria(t): 01 DELFOI JA MENETELMÄT, 02 YRITTÄJYYS, YRITYKSET, KLUSTERIT, 05 HALLINTO, VIRKAMIEHET, 06 POLITIIKKA, POLIITIKOT, 07 Valtakunnan taso, 08 Etelä-Suomi, 09 Länsi-Suomi, 10 Pohjois-Suomi, 11 Itä-Suomi, 12 Maakunnat-/ELYt-/Kuntayhtymät, 13 Maakuntien yhteistyö, 14 Seutukunnat, Seudulliset kehittämiskeskukset, kuntayhtymät, 15 Kaupunkiseudut, KANSAINVÄLISET HANKKEET, KÄYTÄVÄKEHITTÄMINEN JA KORRIDORIT, VISIOT JA TOIMENPITEET Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.