EU:n paras alueellisen ennakoinnin konsepti sovellettavissa ammattikorkeakoulujen ja oppilaitosten tarpeisiin

Hyvä koulutuksen asiantuntija / kehittäjä!

RD Aluekehityksen osaltaan kehittämä alueellinen ennakointikonsepti on arvioitu EU:n komission toimeksiannosta EU:n parhaimmaksi käytännöksi (ks. mm. Futura 4/2012 tai Futuuri 3/2011). Arvioinnin suoritti YK:n ILOn Torinossa sijaitseva koulutuskeskus. EU:n arvioinnin voi tulkita myös kannustuksena public-private –yhteistyöhön, jossa osaamista kertyy erikoistumisen ja työnjaon johdosta kaikille enemmän kuin yksin organisaatioina ja niiden sisällä toimien.  Tämä kertynyt osaaminen ja sen taustalla olevat näkemykset on käytettävissä, siirrettävissä ja sovellettavissa RD Aluekehityksen kautta tai sen Yrjö Myllylän kautta muutoin projektikohtaisesti tms. tavalla työstä sopien.

Tärkeä kaava on: ”Fakta + Näkemys = Tulevaisuustieto”. Faktasta ei voi pelkästään millään johtaa näkemystä. Näkemyksillä jäsennetään ja tulkitaan faktoja. Näkemykset sisältävät tahtoelementin. RD Aluekehitys on erikoistunut faktatiedon ja näkemysten yhdistämiseen ja on maamme johtava asiantuntijatiedon käyttäjäosaaja (ks. mm. luento Mäntyharjulla 26.4.2013).  Kaavan soveltaminen jo noin 20 vuotta on kerryttänyt Aluekehitykselle paljon osaamista ja tietoa tulevaisuuden mahdollisuuksista. Toisenlainen asiantuntijatiedon käyttö ja tulkinta johtaa aluekehityksen näivettymiseen. Ks. esim. artikkelimme vuodelta 2008 ”Lex Nokia estää oppimista ja innovaatioita”. Asiantuntijatiedon käyttö on jatkuva haaste vaikkapa koulutuksen suuntaamisen kysymyksissä, esim. meiltä puuttuu offshore-koulutus, vaikka offshore-osaamista jopa ministeritasolla on pidetty Suomen mahdollisuutena, toisaalta oppisopimuskoulutus eri aloille ja teknikkotason koulutuksen kehittäminen etenkin ammattikorkeakoulujen yhteyteen eri aloille ovat todella ratkaisevan tärkeitä Suomen selviytymiselle.

 RD Aluekehitys tarjoaa ammattikorkeakoulullenne  

 Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointia, 10-20 vuotta ennakoivat

Kemi-Tornio 2010

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun tilaus ”Osaaminen, Koulutus ja Ennakointi – Kemi-Tornio 2010”.

Toimialakohtaiset, 1-5 vuotta ennakoivat

Innovaatioympäristöt ja aluekehitystrategiat

Vaurastuminen kansallisena velvollisuutena, Valtioneuvoston kanslia 12,2006

Alueellisen yritys- ja innovaatioympäristön selvitys painotti johtopäätöksissään mm. ammattikorkeakoulujen merkitystä, Valtioneuvoston kanslia 12,2006. Tilaajana KTM / TEM.

Koulutusta tiedon siirtämiseksi, kehittämishankkeiden generoinniksi ja kehittämishankkeiden toteuttamiseksi

TUOREEN ENNAKOINTITIEDON SIIRTO, HANKKEIDEN GENEROINTI

  • esim. ARKTISEN MERITEKNOLOGIAN ENNAKOINTI (mm. TEM 43/2010 pohjalta) – www.amtuusimaa.net (RD Aluekehityksen hanke 2011-2013, malliesimerkki alueellisesta arktisen mahdollisuuksien realisoimisesta soveltamisesta – Suomen kaikilla alueilla on yhtä hyvät mahdollisuudet löytää omat menestysjuttunsa ja verkottua myös Uuteenmaahan

 METODIT JA KÄYTÄNTEET, KÄSITTEET

Arktisen meriteknologian ennakointi ja sen tulokset koskettavat kaikkia koulutusasteita laajasti ympäri Suomea.

Arktisen meriteknologian ennakointihankkeen (2013)  tulokset koskettavat kaikkia koulutusasteita laajasti ympäri Suomea.

SOVELLUSTEN TOTEUTTAMINEN

RD Aluekehitys Oy lyhyesti: Espoolainen yritys, RD Aluekehitys Oy perustettu vuonna 1996. Toimipiste myös Varsinais-Suomessa.  ”Valtakunnallinen vaikuttaja, alueellinen kehittäjä, paikallinen toimija, joka elää aikaansa edellä”:

  • Olemme hankeyhteistyöllä kehittämässä tilaajan toimintaa innovatiivisesti. Olemme myös toimineet pääsihteerinä Valtioneuvoston kanslian tilaamassa Alueellisen yritys- ja innovaatiotoimnnan selvitysmiestehtävässä, jonka loppuraportti on ”Vaurastuminen kansallisena velvollisuutena”. Innovatiivisuudesta  kertoo se, että  RD Aluekehitys Oy:n aiempi yhteistyö mm. ELY-keskusten kanssa on johtanut yhteistyössä kehitetyn TKTT eli työvoima- ja koulutustarvetutkimus käytännön tunnustamiseen Euroopan unionin parhaimmaksi alueellisen ennakoinnin käytännöksi (esim. Teknisen palvelun TKTT, Talonrakennusala, Siivous- ja kotitalouspalvelu, Ravintolatoiminta, Vähittäiskauppa jne.) EU:n komissio Arenas-hankkeessa suorittaman arvioinnin mukaan. Arvioinnin suoritti YK:n ILO:n työjärjestö ja tulokset julkistettiin vuonna 2010 rakennemuutoksen hallintaseminaarissa Brysselissä (ks. esim. Marttinen & Myllylä 2011, Futuuri 3/2011.).

Lisätietoja ja tarjouspyynnöt:

Yhteistyöterveisin

_____________________________

Yrjö Myllylä, YTT

Erikoistutkija, Toimitusjohtaja,

RD Aluekehitys Oy

Meriusva 5

FI-02320 Espoo

www.rdaluekehitys.net

yrjo.myllyla@rdmarketinfo.net

Tel: + 358 500 450 578

Valtakunnallinen vaikuttaja

Alueellinen kehittäjä – Paikallinen toimija

_____________________________

AMT-ennakointi: www.amtuusimaa.net

Blogi: http://yrjomyllyla.com

In english: http://yrjomyllyla.com/category/in-english/

.

 ·  RD Aluekehitys Oy, suosituimmat artikkelit & sivut 30.10.2013

·  Arktinen meriteknologia, suosituimmat artikkelit & sivut, 30.10.2013

·  Yrjö Myllylä, suosituimmat artikkelit & sivut, 30.10.2013

(suosituimmat sivut päivitetty 29.9.2013)

Advertisement
Kategoria(t): 01 DELFOI JA MENETELMÄT, 02 YRITTÄJYYS, YRITYKSET, KLUSTERIT, 03 YRITYSPALVELUKESKUKSET, 04 OPPILAITOKSET, T&K, 05 HALLINTO, VIRKAMIEHET, 06 POLITIIKKA, POLIITIKOT, 07 Valtakunnan taso, 08 Etelä-Suomi, 09 Länsi-Suomi, 10 Pohjois-Suomi, 11 Itä-Suomi, 12 Maakunnat-/ELYt-/Kuntayhtymät, 13 Maakuntien yhteistyö, 14 Seutukunnat, Seudulliset kehittämiskeskukset, kuntayhtymät, 15 Kaupunkiseudut, 16 Maaseutu, 17 Kylät, 18 Yritykset ja toimialat, 19 Yhdistykset, AVAINKÄSITTEET JA TIETOISKUT, INNOVAATIOYMPÄRISTÖT, KANSAINVÄLISET HANKKEET, KÄYTÄVÄKEHITTÄMINEN JA KORRIDORIT, KOULUTUS, PALKINNOT, VISIOT JA TOIMENPITEET Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.